Kissanainen

Siinä se nyt seisoo ja pakkaa ostoksia kassiin. Kasseja on ainakin miljoona ja siinä on herkkua ties kuinka paljon. Eikö siinä huushollissa syödä muuta kuin karkkaa ja sipsiä? Mitä? Sitten on jotain pihviä ja muuta. Meinaako se oikeasti ruokkia puoli pitäjää tuolla määrällä? Kyllähän sen nyt kelpaa. Rahaa riittää, eikä tarvi miettiä mitä sitä ostaa. Miten se aina meneekin niin, että toisilla on ja toisilla ei.

Mulla ei koskaan ole ollutkaan. Parhaani mä olen yrittänyt. Ei sitä kukaan voi kiistää. Kaiken oon tehnyt minkä olen voinut vaan kun ei onnistu niin ei onnistu. Rahaa. Väittävät, ettei se tee onnelliseksi, mutta kyllä saakeli toi kirjailija nyt ainakin näyttää niin onnelliselta. Ja mikä muu sen tekisi kuin raha. En mä saakeli soikoon muista edes sen nimeä. Kyllähän se taas oli lehdessäkin, mutta mikä se nyt oli?

Mulla on kissa ja se tekee mut onnelliseksi. Ainakin joskus. Välillä. Välillä se saakeli sotkee kaikki paikat, kaataa kukkaruukut ja raapii vessapaperitkin tuhannen päreiksi. Silloin mun tekisi mieli heittää se ikkunasta ulos ja sanoa, että painu helvettiin siitä. Vaan se rontti tulee aina takaisin. Enkä mä voi sitä sisään olla päästämättä.

Se on nirso. Syö vaan kalleinta purkkimuonaa mitä kaupasta saa. Ja mähän sille ostan. Ostan, vaikka ite en sit söisikään mitään. Nytkin pitäisi käydä sossussa kyselemässä, että jelppaisko ne vielä vähän. Muuten loppukuu ollaan rankalla dietillä. Sekä Rontti, että mä. Eipä ole paino-ongelmia, kuten toisilla, kun pari viikkoa elää vedellä. Kyllä toi kirjailijakin on lihonnut ihan pirusti. Nuori ihminen, miten se ittensä tuommoseen kuntoon on päästänyt?

Pitäisi kysyä Sakua käymään. Jos ne vaikka sossusta antaisi pikkuisen. Voisi tarjota sille pullaa ja kahvia, kun tulee. Kyllähän se aina kyselee, että miten mä pärjään ja aina mä sanon, että hyvin. Hyvinhän me Rontin kanssa.

Kirjailija

Kamalaa tää kaupassa käyminen, kerta toisensa jälkeen. Aina vaan. Kaksi kertaa viikossa saa rahdata kotiin puoli kauppaa ja aina kaikki on silti loppu. Jotain unohtuu aina. Aina lapset keksii jotain mikä puuttuu ja mitä olisi pitänyt ostaa. Voitko ostaa sitä ja voitko ostaa tätä. Ja kaupassa käynti on kuin urheilusuoritus, jossa kerta toisensa jälkeen yrittää lappaa tavarat kassalle mahdollisimman nopeasti, ja mahdollisimman nopeasti pakata kasseihin. Maksaa jossain välissä ja ehkä vaihtaa pari sanaa myyjän kanssa. Hiki valuu ja lapsi meinaa karata koko ajan. Muut katsoo kassajonossa, että pitikö just ton tulla just nyt ja just mun eteen. Kiire, kiire, kiire.

Onneksi tolla seuraavalla ei ole montaa ostosta. Kallista kissanruokaa ja makkaraa. Varmaan halvinta makkaraa mitä koko kylästä löytyy. Ei meidänkään Mirrille tollaista ruokaa koskaan raaskittu ostaa, jotain perusraksuja se söi koko ikänsä. Voi kun joskus voisi käydä kaupassa niin, että saisi ostaa just sitä mitä tahtoo. Ihan kaikille. Itselle, lapsille, kissalle ja koiralle. Ei tarttisi aina miettiä ja laskea mitä mikäkin maksaa. Tänään syödään karjalanpaistia, koska se nyt vaan oli halpaa. Mut niinhän se menee, jotkut pistää eläimet itsensä edelle. Niin kuin Sanna. Välillä tuntuu, että se pitää mua huonona ihmisenä, kun koirilla on vaan perusmarkettipöperöä. Vaikka ei se varmaan niin ajattele, mutta… Tai voi se  kyllä. Sille ne eläimet on ykkösjuttu. Ja voisi ne olla mullekin, jos ei olisi lapsia.

Vaan onneksi on lapset. Vaikka voisi ne kyllä syödä pari jakkia vähemmän viikossa. Ja maitoa menee käsittämätön määrä. Pitäisi ostaa oma lehmä takapihalle. Siellä se voisi laiduntaa… Mitähän naapurit sanoisi? Osaa huvittaisi, osa varmaan saisi shokin. Toteaisi, että kyllähän me aina on tiedetty, että ne on aika kummia.

Olen välillä miettinyt, että mitä tuo facebook kertoo minusta - sen lisäksi mitä päähänpistoja sinne milloinkin kirjailen.

Facebook kertoo, että olen nainen, naimisissa ja että minulla on kolme lasta. Se kertoo syntymäpäiväni ja sen, että olen kiinnostunut miehistä.

Löytyy jonkunlainen sähköposti, mese-osoite sekä linkki tänne blogiin.

Ja kertoo se senkin, että asun Somerolla.

Vaan kuinka paljon minusta kertoo se, että kuulun seuraavanlaisiin ryhmiin:

- Mulla on maailman paras mies,vaikken aina sitä ymmärräkkään ;)

- Jos otat eläimen huolehdit siitä

- Luovan kirjoittamisen taito

- Ei meillä ole sekaista, meillä näkyy elämä!

- Kummitäti, ja ylpeä siitä ♥

- Kotihoidontukea korotettava

- Proerika - lapselle oikeus sairauden hoitoon

- Turkistarhaus historiaan

- Mörkö vei ilon, Siskoni on minulle rakas♥

- Salolaiset äidit

- OLEN VARMA ETTÄ MUUMILAAKSO SAAVUTTAA 20 000 fania ENNEN MUITA LAAKSOJA

- Meillä pussataan päivittäin =)

- Lasten kanssa askartelevan ideapankki..

- Luonnonkaunis, vähän niin kun hirvikin !,

- Miksi olla hankala, kun samalla vaivalla voi olla täysin mahdoton...

- SOPA F-TYTÖT

- ESTÄ LAKIEHDOTUS: Lapset lääketutkimuksiin salaa vanhemmilta

- Äitien virtapiiri

- ei ole kaikki muumit laaksossa, eikä taida olla laaksokaan enää paikallaan

- Gerbiilit

- Mulla on unelmavartalo, mut se on vaan hassun näkönen.

- Heijastin on halpa henkivakuutus

- NaNoWriMo - Finland

- Mun sukunimi kirjoitetaan aina väärin

- Dark Side of the Horse/ Musta hevonen friends

- Somero

- Rakastan kummilastani♥

- Älä lyö lasta - kampanja

- Moni rakastaa sinua, KÄYTÄ TURVAVYÖTÄ!

Näin se taitaa mennä. Perjantaisin meillä itketään. Tällä viikolla osasin jo varautua tähän, että perjantai tulee olemaan viikon pahin päivä, kun arkiviikon rasitus on painanut päälle koko viikon ja minun oloni ovat mitä ovat. Vaan ihan tähän minä en osannut varautua.

Tullessani kotiin oli postilaatikossa kirje. Päällä teksti: "Salon aluesairaala". Hypin jo riemusta. Jee. Nyt se aika tuli!

Vaan avattuani kuoren en voinut muuta kuin ihmetellä. Kuori sisälsi neljä erilaista aikaa sekä virtsanäytepurkin. Ajat olivat: 1) Labrakokeisiin 2) Ylävatsan ultraan 3) Lisälabrakokeisiin 4) Sisätautilääkärille 21.4. Labratutkimukset näyttivät keskittyvän tuohon pissapuoleen, joten ei voi muuta kuin todeta, että on tämä kilpirauhanen minulla kummallisen alas laskeutunut.

Papereita katsoessani olin aivan varma, että tässä on nyt joku virhe. Soitin Saloon, josta selvisi, että muuten ihan hyvä, mutta lähetteessä ei ole sanaakaan kilpirauhasesta vain kuumeesta ja väsymyksestä. Siellä on siis joku lääkäri katsonut, että minulla on jostain syystä kuumetta ja tahtoo näitä kokeita ensialkuun. Noh, onneksi sain sovittua, että lääkäri soittaa minulle maanantaina, jolloin mietitään tätä tilannetta. Voihan se olla, että tämä kuumeilu ei liitykään kilpirauhaseen, mutta kun siellä kerran jotain vikaa on, niin eikö se kannattaisi kuitenkin tutkia ennen totaalista hakuammuntaa?

Yritin soittaa vielä lähetteen tehneelle lääkärillekin, mutta hänpä ei ole paikalla kuin seuraavan kerran 30.3. joten se siitä sitten. Itku siinä taas tuli, että mää en vaan jaksa tätä pelleilyä. Tänään on taas ollut kuume melkein 38:ssa pitkin päivää ja sydänoireet ovat selviä. Ärtsyttää.

Kävin tänään Melianin koulussa esittämässä kirjailijaa. Perin juurin kummallinen tilanne, kun 20+ lasta istuivat hiiren hiljaa tapittaen minua ja minä koitin parhaani mukaan kertoa, että miten niitä kirjoja sitten tehdään. Sen aikaa, kun puhuin, lapset jaksoivat ihailtavasti kuunnella, mutta kun aikuiset alkoivat kysellä, jutut muuttuivat vissiin tylsemmiksi. Jaoin lapsille pientä esitettä Möröstä sekä pari postikorttia, joista toisessa oli Mörön kansi ja toisessa sitten yksi sisäsivujen kuvista.

Tytöt istuivat tänään vieri vieressä keittiön pöydän ääressä ja listasivat miksi haluaisivat tulla isompana. Molempien listoilta löytyi uimakoulunopettajaa ja erilaisia luonto-/eläintutkijoita. Nessa ilmoitti myös haluavansa "siksi mikä isä on", vaikkei varmastikaan omaa kovinkaan hyvää kuvaa siitä mitä se isän työ oikein on. Kumpikaan ei sanonut haluavansa kirjailijaksi (osoittavat siis varsin tervettä järkeä).

Minä halusin kirjailijaksi - aina. Ja haluan. Tällä hetkellä minulla on kriisi, kun en oikeasti osaa määritellä ollenkaan missä kohtaa lakkaan olemasta kirjoittaja, mistä kirjailija alkaa. Yhtenä päämääränä voisi pitää kirjailijaliiton jäsenyyttä, joka ainakin aikaisemmin vaati kaksi julkaistua kirjaa - tosin en tiedä onko tässä asiassa jotain erikoissääntöjä omakustanteiden suhteen tai muuten? Kirjailijaliiton sivuilta ei löydy muuta tietoa kuin: "KIRJAILIJALIITON JÄSENEKSI hyväksyminen edellyttää, että hakija on julkaissut sellaisia suomenkielisiä, taiteellisesti korkeatasoisia teoksia, että häntä niiden perusteella voidaan pitää kirjailijana." Kuka ja miten määrittelee sen, että teos on "taiteellisesti korkeatasoinen"?

Toisena mittapuuna voisi pitää myytyjen kirjojen määrää, mutta mikä siinä sitten on tarpeeksi? Ja kirjan myynti nyt riippuu tietysti hyvin pitkälti myös kirjan lajista. Gerbiilikirjan ostajajoukko on hyin marginaalinen, kun taas lastenkirjoja voidaan myydä melkoisia määriä. Gerbiilifaktaa on myyty lähemmäs 600 ja siihen olen oikein tyytyväinen. Jos Mörkö saavuttaa ensimmäisen vuotensa aikana 1000 myydyn kappaleen rajan, lupaan olla iloinen. Se on aika monta kirjaa jo.

Myyntilukujen kanssa käsikädessä kulkee kirjailijan tulot ja se lienee se ikuisuusasia, josta jokainen kirjailijanurasta haaveileva saa kuulla: - Tiedäthän, ettei sillä voi elää? Käsi pystyyn se, joka haaveilee kirjailijan työstä, eikä ole tätä kysymystä koskaan kuullut. Tästä vaan päästäisiinkin sopivasti yhteen lempiaiheistani. Millä ihminen elää? Mikä on tarpeeksi? Suomessa yhden ihmisen köyhyysraja on 1090e/kk tulot. Kolmilapsisen perheen kohdalla vuosituloraja on 31380e, joka siis jaettuna kahdella (aikuisella) ja 12 (kuukaudella) tekisi 1307,50e kuussa. Nämä ovat siis summia, joilla ihmisen pitäisi elää - sitä voidaan kai pitää jonkunlaisena mittana (no näihinkin summiin saa myydä aikasen monta kirjaa). Joskin tulojen pohjalta kirjailijaksi määritteleminen nyt on mahdotonta. Suurin osa suomalaisista kirjailijoista elättää kuitenkin itsensä jollain ihan muulla.

Itse havahduin eräänä päivänä ymmärtämään miten vähän olen mitään loppujen lopuksi tässä elämässä halunnut. On paljon sellaista mistä olen ollut valmis luopumaan, jotta saisin tehdä sitä ainoaa asiaa, jota olen elämässäni halunnut.

Haaveita. Haaveita. Ne ovat tänään olleet pinnalla. Ensimmäistä kertaa minusta tuntui, että äitini ymmärsi miten valtavan suuri asia tämä kirjanjulkaisu minulle on. Hän kuulosti niin iloiselta ja ylpeältä. Haaveita. Jotkin niistä ovat jo käyneet toteen, seuraavia jännäillään ja toivotaan, että pala kerrallaan loputkin toteutuisivat.

Ja huomenna astelen Tuulihatun päiväkodin lapsiryhmän eteen esittelemään KIRJAILIJAN AMMATTIA. En kyllä tiedä yhtään miten sitä esitellään? Kuka on se kirjailija, jonka vien esiteltäväksi?

P.S. BoD myy Mörkö-kirjaa jo. Tänään voin kai siis sanoa kirjan ilmestyneen.

Mörkö on matkannut painoon. Nyt se ei ole enää minun kädessäni vaan paino painaa ja kirjaa toivottavasti myydään ;). 

Kirja ilmestynee seuraavan kahden viikon sisällä myyntiin ainakin suurimpiin nettikauppoihin ja sitten kauppojen tilausten mukaan hyllyynkin. Kirjakauppojen suositushinnaksi määriytyi lopulta 26,50e ja toistaiseksi kirjaa saa tilata suoraan minulta hintaan 20e (sis. toimituskulut). Noita minulta tilattuja kirjoja postitellaan huhtikuun alussa, heti kun kirjat vain Saksasta tänne asti ehtivät.